Kysymyksiä ja vastauksia alakoululaisten TuKoKe-työskentelystä

Torstaina 6.10.2022 TuKoKen opettajatyöpajassa keskusteltiin alakoululaisten TuKoKe-työskentelystä ja kilpailutöiden ohjaamisesta. Työpajassa alusti Pia Ruuhi-Liimatainen Niemisjärven koulusta Hankasalmelta. Kokosimme tähän työpajassa kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia niihin. Voit myös tutustua Pian TuKoKe-työskentelyyn lähemmin haastattelussa.

Miten innostat kaikki oppilaat mukaan projektityöskentelyyn ja tieteen pariin?

Usein ne ideat syntyvät siinä, kun katselemme yhdessä ympärillä olevia ilmiöitä. Innostamisessa on hyötyä siitä, että opettaja tuntee lapset ja tietää heistä niin, että osaa nivoa tekemisen heidän elämäänsä. Opettajan on oltava valppaana ja tarttua hetkeen, kun lapset kyselevät.

Vinkki: Helsingin Sanomien lasten uutisten palsta lasten tiedekysymyksistä voi toimia inspiraation lähteenä.

Miten lähdit oman luokkasi kanssa työstämään TuKoKe-projektia?

Lähdimme liikkeelle ympäristö- ja luonnotiedon aiheesta ja sen vuoksi sopi hyvin kaikille oppilaille. Juttelimme myös koulun äänimaailmasta ja sen vaikutuksesta itseen. Oppilaat kertoivat, missä olivat kuulleet eniten meteliä (ruokala ja naulakot). He halusivat mitata kuinka paljon desibelejä kohteissa on. Etsin heille erään tutkimuksen ja kerroin lyhennetysti sen sisällön. Tutkimuksessa kerrottiin, millaisia oireita meteli sai ihmisen elimistössä aikaan.

Kun olimme löytäneet aiheen, kirjoitin tutkimuksesta myös vanhemmille Wilma kautta. Juttelin myös lisää asiasta niille vanhemmille, jotka tulivat vanhempainiltaan. Kaikki innostuivat asiasta. Jatkossa autoin oppilaita miettimällä yhdessä sellaisia kysymyksiä, mikä heitä kiinnosti ja he alkoivat etsimään siihen tietoa.

Mikä on ollut haastavinta ja antoisinta TuKoKe-työskentelyssä?

Saada oppilas katsomaan asiaa monipuolisesti ja etsimään luotettavaa tietoa, jonka he ikätasoisesti voivat käsitellä. Pitkä tietotekstit vaativat syventymistä. 45min oppitunnissa tietokoneiden auki laittaminen ja sieltä tiedon löytäminen siinä ajassa on välillä ollut haasteellista. Raportin kirjoitus vaatii joillekin apua siinä auttaa esim. parityö.

 Vinkki: Jos kirjoittaminen tuottaa haasteita, TuKoKe-raportin voi tuottaa myös esimerkiksi videoimalla tai kuvakollaasina

Miten ohjaat oppilaat tuottamaan raportin, jossa kuuluu oppilaan oma ääni ja näkyy heidän oma ajattelunsa ja sen kehittyminen prosessin aikana?

Tämä onkin hieman haastava kysymys. Tehdään ensin kysymyksiä käsitekarttaan ja siitä valitaan näkökulma, mikä oppilasta kiinnostaa. Raportin teko vaatii kypsyttelyä ja kokemukseni mukaan aihe saattaa tässä vaiheessa vaihtua. Tarvitaan paljon henkilökohtaista ohjausta. Koska ope ei voi revetä moneen, voidaan työ tehdä parityönäkin. Ope voi keskittyä jonkun työn henkilökohtaiseen ohjaamiseen lähinnä kysymysten avulla. Kysymyksiä voisivat olla esim.

  • Miten kiinnostuit tästä aiheesta?

  • Tiedätkö siitä jo aiemmin?

  • Onko sinulla oma kohtaista kokemusta aiheesta?

  • Mitä erityisesti haluaisit siitä enemmän tietää?

Oppilaat tekivät meillä työn yhteisestä aiheesta, koska se kosketti luokassa meitä kaikkia. Myöhemmin oppilaat haluasivat tutkia omia aiheita, kuten eri eläimiä ja niiden hoitoa, muumeja yms. (ks. kuva Pian haatattelun sivulla).

Miten TuKoKe-työskentely luokan kanssa sopii yhteen monialaisen oppimiskokonaisuuden toteuttamisen kanssa? Tukevatko ne toisiaan?

Riippuu varmasti aiheesta. Maailmassa ja lähiympäristössä on niin monta asiaa ja ilmiötä, jotka kiinnostavat lapsia. Jos opettajalla on hoksottimet valppaana, hän voi ohjata oppilasta tai oppilasryhmää tallentamaan näkemäänsä kirjoittaen, kuvaten, haastatellen, jutellen sekä kutsuen asiantuntijoita. Sitä kautta voi löytyä mielenkiintoinen aihe ja näkökulma mitä lapsi lähtee tutkimaan. Meidän koulussa on MOK-jakson tutkimuskohteena ollut hyvinvointi, Niemisjärven kylän historia, Olympialaiset muutamia mainitakseni.

Lue lisää Pian haastattelusta.

Edellinen
Edellinen

Kysymyksiä ja vastauksia kansainvälisiin tiedetapahtumiin osallistumisesta

Seuraava
Seuraava

Kysymyksiä ja vastauksia yläkoululaisten TuKoKe-työskentelystä